Meistä

Jukola

Ensin oli maatila, jonka sukupolvenvaihdos tehtiin 1998. Jukola on Karjalaistila ja nimensä lienee tullut Oskarin ja kuuden veljeksen mukaan. Tyttäriäkin oli 5. Tilaa kehitti Oskarin jälkeen Jukka ja nyt tilaa pitää jo kolmas polvi.  Olimme sikatilallisia vuoteen 2003, jolloin olimme tulleet tilanteeseen, että olisi tarvinnut investoida uuteen sikalaan. Päätimme toisin, vanhasta sikalasta tuli heinäkuivuri ja tilamme pelloilla kasvaa nykyisin heinää hevosille. Myymme heinän pääosin sopimusasiakkaille. Heinätiedustelut 050-3669913 / Konsta Heinonen.

Jukolan päärakennus on juuri valmistunut 1952
Jukolan päärakennus on juuri valmistunut 1952
Ennen uuden verannan rakentamista talo näytti tältä.
Ennen uuden verannan rakentamista talo näytti tältä.
Jukola 2015
Jukola 2015

Kojonkulman Hake Oy

Perustettiin 8.4.1999. Olimme toimineet lämmitysyrittäjinä maatalouden ohessa jo vuodesta 1994, mutta sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tuli miettiä toimintaa uudelleen ja näin sai alkunsa osakeyhtiö.

Hakekattiloiden ja lämmityslaitteistojen kanssa on poltto-osaamisen korkeakoulu kehittänyt ammattitaitoa ja olemme päätyneet myös pelletillä automaattisesti toimivien savusaunan kiukaiden valmistajaksi. Kiuas on omaa kehitystyötä. Osta omaksi ja jätä savusaunasi polttamatta.

Tämän kehitystyön kruunasi savusaunamme valinta Suomen vuoden 2015 parhaaksi savusaunaksi.kunniakirja